ETUSIVU        JÄSENILLE        JÄSENEKSI & MUUTOKSET        KILPAILUT        YHTEYSTIEDOT & ©

dressagetraining 11.11.2007

Kommentit tulleet!

"Tällä tunnilla keskitymme siirtymisiin, etenkin laukannostoihin. Pyrimme ratsastamaan hevoset herkiksi ja miellyttäviksi ratsastaa. Keskitymme myös ratsastajan istuntaan ja opettelemme hyödyntämään istuntaa siirtymisissä. Tunti on tasoltaan Helppo C."

participants

1. Sanni S. - Tuikin Tiuhti
2. Nuppu - Lamourette KL
3. Ram. - Kotikunnaan Viljo
4. Sofia N. - Céléstial
5. bew - Taka-Rajan Tepa

COMMENTS

1. Sanni S. - Tuikin Tiuhti
- Tiuhtin pieni ahdistuneisuus maneesissa oli huomattavissa selvästi, mutta hyvä ettet selässä tehnyt kärpäsestä härkästä, vaan jatkoit normaalia ratsastusta. Alkuverryttelynne pitkin ohjin oli kieltämättä reipas, mutta hyvä että hevonen silti haluaa liikkua tuonkin verran eteen sille epämiellyttävässä paikassa. Ratsastitte kulmat esimerkillisesti.
Varsinaisten harjoitusten aikana teillä oli ensin ongelmana pidätteiden läpimeno, mutta loppujenlopuksi hevonen alkoi ottamaan ne nöyremmin vastaan ja myöskin näyttämään siltä. Käynti-ravisiirtymisenne olivat tarkkoja ja näppäriä, ja teit ne erittäin määrätietoisesti.
Laukkasiirtymisenne sujuivat myös oikein mallikkaasti. Tiuhtilla on hieno ja hyvätempoinen laukka, ja näytti myös erittäin hyvältä istua. Tietenkin laukka-käyntisiirtymisiin toivoisin enemmän tarkkuutta ja että vaatisit hevoselta nopeampaa reagoimista, mutta tästä on hyvä jatkaa!
Istut hyvin ja eleettömästi hevosen selässä, ja käytät vartaloasi hyvin pidätteitä ja siirtymisiä tehdessä.

2. Nuppu - Lamourette KL
- Tulitte näköjään tasoonne nähden erittäin helpolle tunnille, mutta sehän on totta, että perusasioita ei voi koskaan osata liian hyvin. Lumo kulki erittäin kauniissa ja rennossa muodossa heti alusta lähtien, ja tunnin tasosta riippumatta se otti jokaisen harjoituksen tosissaan eikä livistänyt niistä.
Vaikeuttaakseni teidän elämäänne tunnin aikana käskin teitä tekemään niin, että siirrät ensin ravista käyntiin, peruutat, ja siirrät suoraan peruutuksesta raviin. Lumo näytti menevän ensin vähän sekaisin tästä, ja tarjosi vaikka minkälaista liikettä kun pyysit sitä siirtymään peruutuksesta käyntiin. Lopuksi sait tehtyä muutaman siistin siirtymän, hyvä!
Laukkasiirtymisien tekeminen sai hevosesi selvästi tarjoamaan laukkaa vähän muutenkin, mutta hallitsit tilanteen selästä käsin hyvin. Muistathan laukannostoa tehdessäsi istua kuitenkin suorassa, sillä muutamassa nostossa (jossa hevonen tarjosi laukkaa) nojasit eteenpäin, kadotit tuntuman hevoseen ja näin annoit sille ikään kuin luvan alkaa laukkaamaan ennen kun haluat. Teillä oli laukkojen jälkeen hyvä tempo ravissa! Tästä huolimatta onnistuitte myös ihan mukavasti laukka-käyntisiirtymissä.


3. Ram. - Kotikunnaan Viljo
- Teillekin tämä tunti oli ihan hyvää kertausta. Käytit hyvin alkuverkassa hyödyksi hevosesi energiaa, ja teit paljon voltteja ja kaarevia uria, joissa se sai vähän miettiä minne se jalkansa laskee ja miten päin se kulkee. Alkuverkanne laukat olivat hyviä ja laukka oli mukavan rentoa ja tahdikasta.
Käskin myös sinun teidä ravi-pysähdys-peruutus-ravisiirtymiä. Viljolle ei näemmä tehnyt mitään vaikeutta siirtyä suoraan peruutuksesta raviin. Olethan tarkkana, että peruutuksen suunta on suoraan taaksepäin, eli ei sivulle. Jos tuntuu siltä ettei suoraan peruutus onnistu, tee peruutus seinän vieressä niin, että seinä estää Viljoa kääntymästä "mielisuuntaansa". Laukannostonne olivat teräviä ja tarkkoja, ja vauhdista huolimatta sait laukka-ravisiirtymät tehtyä hvin. Laukasta käyntiin siirtyessä ota vaan rohkeasti vähän vahvempi pidäte jos tuntuu että hevonen ei reagoi mitenkään.
Istut selässä tasapainoisesti ja ravissa olet kuin liimattuna satulaan. Käytät painoapuja hyvin avuksi siirtymisissä, joka on erittäin positiivista! Käsistä pitää sen verran huomauttaa, että levität niitä sivulle helposti esimerkiksi peruutusta tehdessäsi. Kiinnitäthän siis huomiota siihen, että pidät kätesi vierekkäin.

4. Sofia N. - Céléstial
- Vauhtikaksikolle tämä tunti taisi tulla ihan tarpeeseen ;) En aluksi halunnut teidän laukkaavan alkuverkassa, mutta ihan hyvä että teit pari nostoa - laukka näytti erittäin hyvältä ja rennolta! Essi oli selvästi todella rentoutuneen oloinen jo alussa.
Pyysin sinua tekemään paljon siirtymiä ravista käyntiin ja ravista pysähdyksiin, sillä niin saa hevosen herkäksi pidätteille ja myös eritasoisia liikkeellelähtöjä saa treenattua näpsäkästi. Siirtymisenne ravista käyntiin sujuivat näpsäkästi, hieman jouduit ottamaan alussa rankemmin suusta kun näytti siltä että poni olisi mielellään livistänyt tehtävästä ja jatkanut ravissa. Selviydyit tilanteesta kuitenkin hyvin, ja lopuksi poni teki siirtymiset ihan mukisematta. Pysähdystä tehdessäsi pidäthän pohkeet kiinni, sillä se helpottaa pysähtymistä huomattavasti. Etenkin näin herkällä ponilla mentäessä pohkeiden painaminen kiinni kylkiin pysähdyksen jälkeen aiheuttaa varmasti eteenajavan paineen. Saitte tehtyä pari ihan kelpo laukka-käyntisiirtymistä Essin lievistä menohaluista huolimatta.
Kuten tunnin aikana jo sanoinkin, hyvä ettet lähde ponin hössötykseen mukaan, vaan jatkat sitä mitä olet tekemässä ja jätät ponin mahdollisen häsläyksen omaan arvoonsa.

5. bew - Taka-Rajan Tepa
- On kiva nähdä, miten teillä oli tunnin alusta loppuun asti sellainen tietty side: sait Tepan tekemään kaikenlaista pienin avuin ja tosi ongelmattoman näköisesti. Alkulämmittelyssä teit hyvässä ravissa viisaasti ison hevosen lihaksia lämmitteleviä kaarevia uria, ja rentoja laukannostoja. Kiva että annoit sen vertyä haluamassaan muodossa.
Pyysin teitä aluksi painottamaan siirtymisiä ravista käyntiin ja pysähdykseen, ja laukasta raviin ja suoraan käyntiin. Ravi-käyntisiirtymiset oli teille ihan helppoja, ja vaikeutin elämäänne ravi-pysähdys-peruutus-ravi- siirtymisellä. Peruutuksesta suoraan raviin siirtyminen näytti tulevan Tepalle ensin täytenä yllätyksenä, mutta kun seuraavan kerran valmistelit siirtymisen paremmin, myös itse siirtyminen onnistui huomattavasti paremmin. Ravisiirtymisiin saat ehkä vähän tuoda enemmän napakkuutta ja tarkkuutta, niin että ravi on heti alusta lähtien reipas ja terävä. Laukka-käyntisiirtymisenne onnistuivat kokonaisuudessaan oikein näppärästi, vaikka lopussa Tepa alkoi ennakoimaan käyntisiirtymää.
Istut hyvin ja syvällä satulassa, ja hyödynnät painoapuja hyvin kääntäessäsi ja nostoissa.


Sivusto & ylläpito

Webdesign © sateenvarjo.net 2007
Vbrush - thank you!
Viimeisin ulkoasu 21.10.2007

Viivi L. VRL-0043
Tidam VRL-0210
ylläpitäjäkokelaana jarrow. VRL-5192